Tervetuloa Kukkapuoti Unikkoon!

Kukkapuoti Unikko on palvellut asiakkaita jo vuodesta 2010 lähtien Kankaanpään Citymarketin talossa Keskuskadun varrella niin ilon kuin surunkin hetkinä. Unikon taitavat työntekijät loihtivat upeat kukat jokaiseen tilaisuuteen!

Kukkia vuosikymmenten kokemuksella

Kukkakauppiaana Unikossa häärää Susanna, apunaan kukkamyyjä Anne. Kukkapuodissa työskentelee usein myös kukka-alalle aikovia opiskelijoita.

Anne on asiakaspalvelun ammattilainen rautaisella kaupan alan kokemuksella, somistaja ja kätevä käsityöihminen jonka kimpuissa taito näkyy. Susanna on eksynyt kukkien pariin jo 90-luvulla, jolloin opiskeli käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa artesaaniksi tehden samalla töitä kukkakaupoissa. Kukkaset veivät mennessään ja ruusuilla tanssiminen jatkuu edelleen yrittäjänä, floristina, taiteellisena johtajana ja runsaiden sekä näyttävien kukkaluomusten sitojana vuosikymmenien kokemuksella.